Suodatinpesä

Raudan tai teräksen puhtauden vaalimiseen muotin puolelle valikoimistamme löytyy muutamakin erilainen sovellus, josta ASK:n valmistama suodatinpesä on yksi. Pesä koostuu keraamisesta kaksiosaisesta kotelosta ja sen sisään tulevasta sylinterin mallisesta suodattimesta. Suodattimen rakenne ja muoto takaavat mahdollisimman suuren pinta-alan ja suurimman mahdollisen kestävyyden kaikkien rakastamalle keraamiselle materiaalille. Koko kapistuksen voimme kaavata muotin sisään mahdollisimman lähelle itse valukappaletta, jolloin matka kanavistossa suodattimen jälkeen on mahdollisimman lyhyt. Pesän kyljeltä tuodaan rauta sisään ja ulos tullaan keskeltä ylhäältä ja/tai alhaalta. Tuote voidaan kaavata mihin asentoon tahansa ja sulan vauhtia voidaan aika paljon rauhoittaa kahdella ulostulolla juuri ennen valukappaletta. Tuotetta on tarjolla kahdessa eri koossa, joista 60 mm kanavistoon soveltuva versio pystyy käsittelemään yhdestä tuhannesta kilosta jopa kolmeen tonniin asti ja 80 mm kanavistoon tarkoitettu pystyy suodattamaan välin 2tn-5tn rautaa tai terästä. Jos tuntuu ettei kapasiteetti vielä riitä, niin näitähän voi kaavata valun alle useamman…